Kanadalaistuminen käyntiin

No niin, palataanpa kirjoittelemaan taas blogia, kun minulla on vihdoinkin aikaa pysähtyä kiireiltä.

Ensimmäinen työpäivä

Ensimmäisenä viikonloppuna kävin ostamassa ruokaa seuraavalle viikolle ja olin hieman yllättynyt hintatasosta. Olin lukenut, että Suomen ja Kanadan hintatasossa ei ole suurta eroa, mutta miltei kolme kertaa enemmän maksavat maitotuotteet meinasivat jäädä hyllyyn. Tuotteen lopullinen hinta selviää vasta kassalla, sillä 15 % arvonlisäveroa ei ilmoiteta hintalapussa. Lisäksi on olemassa poikkeuksia, joita paikallisetkaan eivät ymmärrä, esim. yhtä donitsia ostaessa hintaan lisätään verot, mutta kuuden donitsin pakettiin taas ei. Ostin myös puhelinliittymän töitä varten. Prepaid-liittymä tuli postpaid-liittymää halvemmaksi, sillä halvin postpaid-liittymä olisi maksanut reilusti yli 35 euroa kuukaudessa. 

Reilu viikko on vierähtänyt todella nopeasti ja alan jo oppia kanadalaisten tavoille. Ihmiset ovat täällä todella ystävällisiä verrattuna Suomeen. Paikalliset ovat todella huumorintajuisia ja hauskoja kun heidät oppii tuntemaan. Kanadalaiset myös pyytelevät anteeksi miltei koko ajan.

Työnteko täällä on hieman laiskaa ja epäorganisoitua verrattuna suomalaisten työntekoon. Yleensä yksi tekee töitä ja 5-8 katselee vierestä jutellen omiaan. Työnjohto on joskus jopa liian ystävällistä. Työpäivien pituudet vaihtelevat 4-12 tunnin välillä, riippuen päivän tavoitteesta. Työajasta osa menee seuraavan työvaiheen alkamisen sekä laitteiden saapumisen odotteluun. Meiltä puuttuu työkaluja ja muita varusteita, joten yleensä ajelemme kauppaan useasti kesken työpäivän. Pitkät ajomatka kaupunkien välillä voivat viedä koko päivän suurien välimatkojen takia.

Nyt muutamana edellisenä päivänä lämpötila on kivunnut yli 20 asteen ja sen kyllä huomaa töitä tehdessä. Kesän lähestyessä lämpötilat tulevat vielä nousemaan, mutta onneksi siihen tottuu.

+27 C 

Keskustelu aloitetaan aina ”Hey/Hi, how are you?” ja oikea vastaus on ”Good, how are you?”. Mielenkiintoista, että meille koulussa on opetettu, että fine on ihan yhtä hyvä vastaus. Paikalliset tosin kertoivat, että se sanotaan vain silloin, jos asiat ovat todella huonosti.

Miltei kaikissa rakennuksissa, etenkin vanhoissa taloissa ovet avautuvat sisäänpäin. Paloturvallisuuden kannalta mielestäni jopa hieman pelottavaa. Paikalliset suosivat omaa autoa ja eivät liiku jalkaisin oikeastaan mihinkään. Autolla ajetaan jopa läheiseen puistoon, jossa käydään sen jälkeen kävelyllä. Julkinen liikenne on täällä oikeastaan vitsi, sillä ei pääse esimerkiksi keskustasta lentoasemalle, vaan viimeinen pysäkki on 5 kilometrin päässä asemasta. Tämän opin kantapään kautta, sillä kävelin ensimmäisenä työpäivänäni kyseisen matkan. Vaikka Kanadassa on virallisesti käytössä metrijärjestelmä niin mitat ilmoitetaan siitä huolimatta tuumina, jalkoina, paunoina ja gallonina.

Katukuva on Suomeen verrattuna myös erilainen. Frederictonissa kiinnitin huomiota siihen, kuinka paljon kirkkoja kaupungissa on. Frederictonissa on varmasti yli 30 kirkkoa ja osa näistä kirkoista näyttää ihan tavallisilta toimistorakennuksilta

Charlon lentoaseman ruiskutustukikohta miltei valmiina 

Charlon lentoaseman viimeisten pumppujen asennus ja testaus käynnissä

 Ämpärien täyttöä Miramichin lentoasemalla

 Lyijymaalattu lentokonehalli Miramichissa

Kohteessa!

Vihdoinkin pääsin perille keskiviikon ja torstain välisenä yönä klo. 3:30. Matka Suomesta Frederictoniin kesti yhteensä 31 tuntia, sillä jokainen lento oli myöhässä aikataulusta. Onneksi minulla oli odotusaikaa jokaisen lennon välissä tarpeeksi, niin missään välissä ei tullut kiire. Helsinki-Vantaalla kaikki sujui vanhaan malliin eli check-in automaatilla ja laukku ruumaan, sitten turvatarkastuksesta läpi ja odottelemaan portille. Lento Pariisiin lähti noin 50 min aikataulusta jäljessä.

Helsinki-Vantaan lentokenttä juuri ennen lähtöä

Lento sujui mukavasti ja sää oli mitä parhain. Pariisissa jouduin vaihtamaan terminaalia bussilla, mutta onneksi opasteet olivat selkeät ja ihmiset avuliaita, kun varmistin heiltä että varmasti pääsen oikeaan paikkaan. Paris Charles de Gaullella oli todella paljon ihmisiä eikä ihmekkään, onhan se suurin kansainvälinen lentoasema Ranskassa. Olen aina halunnut nähdä Eiffel-tornin ja onnistuinkin sen näkemään. Onneksi sattui aurinkoinen ja kirkas päivä.

Pelkkää peltoa

Kohti Torontoa

Lento Pariisista Torontoon kesti 7 tuntia ja Air Francen palvelu sekä ruuat olivat todella hyviä. Katsoin lennon aikana 3 elokuvaa ja aika meni kuin siivillä (hehe). Torontossa kiitorata ja lentokenttä olivat remontissa ja tämä aiheutti myöhästymisiä kaikille lennoille. Sumuinen sääkin toi oman haasteensa vielä remonttien lisäksi.

Rajaviranomaisten kanssa yhteistyö sujui yllättävän mukavasti ja he halusivat nähdä ainoastaan passin sekä työluvanhyväksymiskirjeen. Sen jälkeen minut laitettiin jonottamaan sosiaalinumeroa, joka olikin varsin sekava kokemus. Jonottaminen oli järjestetty aika huonosti ja meille annettiin numerot vasta sen jälkeen kun virkailija tuli kysymään kuka oli seuraavana. Virkailija selvitteli saapumisjärjestystä ja jatkolentojen lähtöaikoja sekä muita painavia syitä oikean järjestyksen arpomiseen. Sain lopulta oman sosiaalinumeroni ja sitten ihmettelin miksi missään ei lukenut jatkolennoista mitään. Kävin kysymässä virkailijalta miltä portilta lentoni lähtee ja silloin minulle selvisi, että minun piti käydä hakemassa lakku ja heittää se viereisessä huoneessa olevalle linjastolle. Tämän jälkeen piti käydä turvatarkastuksessa ja sen jälkeen vasta pääsin portille odottelemaan.

Frederictoniin saavuin todella väsyneenä kahdelta aamuyöstä. Sää oli sateinen sekä tuulinen ja siinä vaiheessa tuli mietittyä, että miksi edes tulin tänne. Hyppäsin taksiin ja saavuin Ennan asunnolle, jonka jälkeen menin nukkumaan samantien.

Lähtö lähenee!

Hei!

Aloitan ensimmäisen blogikirjoitukseni Kanadan työharjoittelusta näin juuri ennen lähtöä ja haluan kertoa teille lukijoille vähän itsestäni ja mitä on tapahtunut tähän mennessä.

Olen Teemu Toivonen 21-vuotias metsätalouden opiskelija Karelia-ammattikorkeakoulusta Joensuusta. Päätin aloittaa blogin kirjoittamisen, koska halusin avata millaista on lähtö harjoitteluun ulkomaille. Varsinkin Kanadaan, minne lähden nyt (yli) 3 kuukaudeksi, oli yllättävän monimutkaista päästä.

Hakuprosessi alkoi syksyllä 2016, jolloin hain Karelian sisäisessä haussa työharjoitteluun ulkomaille. Kanada oli ensimmäinen vaihtoehtoni, koska olen aina halunnut matkustaa Amerikan mantereelle. Olen matkaillut jo aikasemmin ympäri maailmaa useita kertoja, joten näin kauas lähteminen ei tuntunut hakuvaiheessa ollenkaan pelottavalta. Tieto siitä, että saatan päästä harjotteluun tuli vasta tammikuussa, vaikka sen piti tulla jo joulukuussa. Olin suunnitellut lähteväni maaliskuun lopulla, mutta en ollut siihen mennessä saanut edes virallista varmistusta Kanadasta.

Asiat alkoivat selvitä vasta huhtikuussa, vaikka olin pommittanut sähköposteja omalle kv-koordinaattorille ja Kanadaan. Minulle selvisi, että tarvitsen työluvan palkattomasta harjoittelusta huolimatta. Tämä käytäntö oli kuulemma muuttunut juuri vuoden 2017 alussa ja kukaan ei siitä ollut tietoinen. Työlupahakemuksen käsittelyajaksi arvioitiin 8 viikkoa ja prosessin aikana minua alkoi jo pelottaa, etten pääsisi koko matkalle ollenkaan. Virallinen työlupa kuitenkin tuli kuin tulikin ajoissa tämän viikon perjantaina kaiken paperisodan eli perheselvitysten, passikuvien, vakuutustodistusten, varallisuusselvitysten ja kaikkien muiden mahdollisten ja mahdottomien asiakirjojen/todistuksien jälkeen.

Palkatonta harjoittelua varten hain tukirahoja monilta eri tahoilta. Tukea sain Karelia-ammattikorkeakoululta, Metsämiestensäätiöltä, Suomen Metsäsäätiöltä, Lions Club Savonlinnalta ja Metsäteollisuustuotteiden vientikaupan edistämissäätiöltä.

Tervetuloa seuraamaan matkaani Kanadaan seuraavan 100 päivän ajaksi!